Mulla on sillä tavalla synkkä tausta, että suvussa ja lähipiirissä on useampia nykyisiä tai aiempia metallimuusikoita tai muuten vain genreä diggaavia wannabe-hahmoja. Tässä viitekehyksessä ja tottakai myös siitäkin syystä, että Tuska on monessakin mielessä Suomen siistein festari, itsekin uteliaisuuttani vierailen Tuskassa aina kun saan siihen mahdollisuuden.
Suurinta osaa bändeistä en ymmärrä enkä yritäkään. Esim. norjalainen Mayhem soitti mielestäni yhden todella pitkän tylsän biisin, joskin black-metallin ystävät saattoivat tunnistaa useampiakin ja erottaa vivahteita. Tai Barathrum … melko synkkää oli minun makuuni. 😉 Mukaan mahtui kuitenkin helmiä, kuten esimerkiksi metallisesti jouhikkoa soittava Pekko Käppi tai vanhojakin biisejään esittänyt Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus.