Uusi Office 2016 ja siten myös Excel julkistettiin juuri Excelin syntymäpäivän kynnyksellä. Onnea siis 30.9 täyttävälle kolmikymppiselle!
Kokosin tähän juttuun sekä uuden version että merkkipäivän kunniaksi koosteen uusista ominaisuuksista sekä linkkejä aiheista kirjoitettuihin artikkeleihin. Excel 2016 esiversiohan on ollut jo pitkään julkisesti saatavilla, joten uusista ominaisuuksista löytyy jo runsaasti erilaisia ohjeita ja artikkeleita.
Uusia kaavioita
Exceliin on lisätty kuusi uutta kaaviolajia, mm. alla oleva vesiputouskaavio.
Voit lukea lisää mm. tästä Excel-tiimin blogiartikkelista. Löydät myös tarkempia ohjeita kaaviolajeista mm. seuraavien linkkien avulla:
- Waterfall (vesiputous)
- Treemap ja sun burst (auringonsäde)
- Histogram, pareto ja box & whisker (ruutu- ja janakaavio)
Jos uusia kaavioita haluaa käyttää pivot-taulukoiden kanssa, pivot-taulukko pitää ensin muuntaa luvuiksi kopioimalla ja liittämällä arvot. Pivot-taulukosta voi myös luoda linkkikaavojen avulla rinnakkaisen alueen, josta voi luoda kaavion. Tulen kirjoittamaan tästä ohjeen lähiaikoina.
Ennustaminen
Exceliin on toteutettu uusi ennustamiseen tarkoitettu työkalu. Työkalun käyttämistä funktioista ja algoritmeista löytyy Excelin oma ohjeartikkeli.
BI-ominaisuudet
Datan lataus ja muuntaminen (ent. Power Query)
Power Query on nyt sisäänrakennettuna Excelin Data (Tiedot) -välilehdellä, eikä sitä enää tarvitse erikseen ladata ja asentaa käyttöön. HExcelligentin Power Query Opas sopii edelleen työkalun opiskeluun, vaikkei Power Query enää esiinnykään tuotenimenä. Työkalun toiminnot on nyt tiivistetty yhdeksi ryhmäksi valintanauhaan.
3D Map (ent. Power Map)
Toimivia kolmiulotteisia kartta-animaatioita pystyi Excel 2013 -versiossa luomaan vain ProPlus-pilvilisenssi-Excelissä. Muihin paketointeihin sai ladattua vain Power Map -apuohjelman esiversion, joka ei sisältänyt kaikkia ominaisuuksia ja joka kaatui harmittavan usein. Nyt karttatyökalu on saanut nimekseen 3D Map ja sen saa käyttöön muiden BI-ominaisuuksien kera yhdellä komennolla File > Options > Advanced (Tiedosto > Asetukset > Lisäasetukset):
Olen tehnyt runsaasti erilaisia kartta-animointeja ja jakanut niitä youtube-tililläni. Katso vaikkapa Excel-animaatio erään vime keväisen vuorokauden junaliikenteestä:
Power Pivot
Power Pivotiin on tullut runsaasti käytettävyyteen liittyviä mainioita parannuksia, joista ehkä kaikkein parhaimpana mainittakoon, että tietomallissa voi nyt muuttaa taulujen ja kenttien nimiä ja ne päivittyvät automaattisesti laskettuihin sarakkeisiin ja mittareihin! Ja jes, totta tosiaan, mittarit ovat tulleet takaisin, eli Excel 2013 -version ”lasketut kentät” ovat jälleen mittareita!
Mikäli Power Pivot on tuttu, suosittelen lukemaan sekä Chris Webin jutun että Rob Collien jutun. Ja mikäli ei vielä ole, suosittelen perehtymään!
Power View
Odotin, oletin ja toivoin vielä Office 2016 julkistuspäivään asti, että Microsoft olisi kehittänyt Power View -työkaluun edes joitakin niistä visualisoinneista ja ominaisuuksista, joita olemme saaneet nähdä uudessa Power BI Desktop -ohjelmassa.
Lyhyestä virsi kaunis, eli Power View -kaavioissa vaikuttaa olevan tasan ja vain yksi uusi ominaisuus. Aiemmin Excelillä pystyi luomaan Power View -kaavioita SQL Serverin tabular-kuutioista, nyt mukana on tuki myös perinteisille multidimensional-kuutioille.
Muuten vaikuttaakin siltä, että Power View -kaavioiden kehitys on lopetettu. Ne toimivat ja niitä voi edelleen käyttää, mutta Power View kaavioiden aktivoinnin yhteydessä valintanauhaan ei enää ilmesty lainkaan Insert > Power View kaavioiden lisäystyökalua. Power View -kaavioiden käsittelyvälilehdet tulevat kyllä esiin, kun työkirjassa siirrytään olemassa olevaan Power View -kaavioon.
Excelin ohje kertoo asian selvästi: Power View on siirtynyt kehitettävien ominaisuuksien listalta tuettujen ominaisuuksien listalle.
The Power View button in the Reports group has been removed from the ribbon in Excel 2016 for Windows. The interactive visual experience provided by Power View is now available as part of Power BI Desktop. All the functionality of Power View is available and will continue to be supported in Excel 2016. To turn on Power View, follow the steps below…
Ohjeessa kerrotaan myös, miten Power View -kaaviot saa valintanauhaan, jos niitä halutaan edelleen luoda Excel 2016 -versiossa.
Excel ja uusi Power BI
Uuden heinäkuussa julkistetun Power BI sekä Power BI Pro -pilvipalveluiden sekä uuden Excelin myötä on siis tehty ratkaisu, että vuorovaikutteisia visualisointeja on tarkoitus tulevaisuudessa tehdä Power BI Desktop -ohjelmalla, jonka voi ladata käyttöön täältä. Power BI Desktopissa on komento, jolla voi imuroida Excelillä tehty tietomallin Power BI Desktop -tietomalliksi ja Excelistä löytyy puolestaan komento, jolla voi julkaista Excel-työkirjan Power BI pilvipalvelussa.
Power BI Desktopin eduiksi luettakoon, että sillä ei ole menneisyyttä rajoitteenaan eikä Microsoftin tarvitse ottaa huomioon yhteensopivuutta edellisiin versioihin sitä kehittäessään. Lisäksi se on ilmainen ja toimintaperiaatteeltaan tuttu Excel-käyttäjille, eli siihen on käytännössä yhdistetty Power Query, Power Pivotin tietomallit ja Power View -kaaviot. Joskin Power BI Desktopissa on nyt jo lukuisia sellaisia visualisointeja, joita Excelissä ei vielä ole.
Power BI pilvipalvelu ja Power BI Desktop kehittyvät tällä hetkellä hyvin nopeasti eli päivityksiä tulee jopa viikoittain ja esimerkiksi viimeisessä syyskuun päivityksessä Power BI Desktopiin tuli kokonaista 44 uutta ominaisuutta.
Tulen jatkossa kirjoittamaan Excelin lisäksi runsaasti myös sekä Power BI pilvipalvelusta että Power BI Desktopista.
Jos olet kiinnostunut muiden Office-tuotteiden uusista ominaisuuksista, käy silmäilemässä myös kollegani Riston kirjoittama Onsightin artikkeli.