
Saatoimme tänäkin vuonna aloittaa Onsightissa kesänvieton tuplajuhlien merkeissä, kun Jussi Roineen kanssa saimme Microsoftin arvostetun Most Valuable Professional (MVP) –tunnustuksen omissa Office Servers and Services ja Excel –kategorioissamme.
Mistä on kyse ja mitä hyötyä niistä on asiakkaillemme? Entä miten MVP-tunnustuksen voi saada ja onko siitä hyötyä asiantuntijalle itselleen tai hänen työntantajalleen?
Keitä MVP:t ovat?
Microsoft on jo yli parinkymmenen vuoden ajan myöntänyt vuosittain MVP-tunnustuksia henkilöille, jotka jakavat höydyllistä Microsoftin teknologioihin liittyvää tietoutta vapaaehtoisesti, aktiivisesti ja usein myös vastikkeetta. Tällä hetkellä MVP-asiantuntijoita on maailmanlaajuisesti muutamia tuhansia ja Suomessa lähes 20.
Onnea siis myös kaikille muille suomalaisille MVP-palkituille!
MVP-asiantuntijoilla voi olla hyvin erilaiset taustat ja ansiot. Osa vastailee avoimilla teknisillä foorumeilla kysymyksiin ja ratkoo loppuasiakkaiden ongelmia, jotkut kiertävät puhumassa kansainvälisissä seminaareissa, toiset julkaisevat omaan aihepiiriin liittyviä artikkeleita sekä kirjallisuutta, ovat toteuttaneet hyödyllisiä sovelluksia tai avustaneet merkittävästi Microsoftia tuotekehityksessä.
Onsightin MVP:t
Onsightin Jussi aloitti nyt jo kolmannen MVP-kautensa. Sen lisäksi että Jussi on mahdottoman hyvä tyyppi, arvostettu asiantuntija sekä haluttu puhuja erilaisissa kotimaisissa ja ulkomaisissa seminaareissa, hän on perustanut ja organisoi suomalaista SharePoint ja Office 365 käyttäjäkerhoa. Lisäksi Jussi on ollut perustamassa ja järjestämässä vuotuista suosittua SharePoint ja Office 365 Hyvät, Pahat ja Rumat –seminaaritapahtumaa sekä julkaissut useita kirjoja. Työroolissa Jussi on toiminut veljensä Antin kanssa perustamassa Onsightissa johtavana arkkitehtinä sekä nykyisin CTO:na.
Itse sain nyt toisen peräkkäisen tunnustukseni, joten olen Suomen tuoreimpia ja ainoa, jonka asiantuntemus liittyy Excelin kaltaiseen loppukäyttäjätuotteeseen. Näkyvimpinä aktiviteetteinani on tämä HExcelligent-blogi, Excel-artikkelit suomalaisissa IT-lehdissä kuten MPC ja Mikrobitti sekä mm. seminaariesiintymiset. Työssäni kouluttajana ja konsulttina olen aitiopaikalla ja minulla on loistava mahdollisuus oppia uutta viikoittain tapaamiltani kymmeniltä kurssilaisilta ja konsultointiasiakkailta, jotka edustavat laajalti eri toimialoja ja eri kokoisia organisaatioita.
Mitä hyötyä tunnustuksesta on?
En olisi viime kesänä keltanokkana osannut kuvitella miten kiinnostava ja opettavainen vuosi minulla olisi edessäni ja miten paljon hyötyä tunnustuksesta olisi sekä minulle että Onsightille ja ennen kaikkea asiakkaillemme.
Henkilökohtaisesti viime marraskuussa järjestettävä vuotuinen MVP Summit –tapahtuma oli yksi urani huippukokemuksia. Sain viettää kokonaisen viikon Microsoftin päämajassa Redmondissa Excel-tuoteryhmän avainhenkilöiden kanssa sekä tutustuen ihailemiini maailmanluokan Excel-guruihin kuten Bill Jelen, John Peltier, Bob Umlas, Ken Puls vain muutamia mainitakseni. Paikalla oli noin 30 Excel MVP:tä sekä vähintään yhtä paljon Excel-tiimin tuotepäälliköitä, jotka kertoivat hyvin avoimesti tulevista Excel-kehityssuunnitelmista ja joista käytiin myös hyvin vilkasta keskustelua. Pisimpään MVP:nä ollut Bob Umlas (nyt jo 23. vuosi menossa!) kertoi, ettei Excel-tiimi ole koskaan aiemmin paljastanut yhtä avoimesti tulevia suunnitelmiaan ja kuunnellut parannusehdotuksia kuin nyt.
MVP-tunnustuksen myötä on myös ollut antoisaa ja ennenkaikkea hyödyllistä päästä mukaan Excel-keskusteluihin, joissa tuotteen ominaisuuksia on ollut pohtimassa tai ongelmia ratkomassa sekä itse tuotetiimien tekniset edustajat että MVP:t ympäri maailman!
Excel-kehitystiimin lisäksi olen saanut tutustua Power BI –tiimin jäseniin sekä päässyt sisäisiin Power BI –aiheisiin jakelulistoihin ja foorumeihin, mikä on ollut hyvin kiinnostavaa ja hyödyllistä juuri nyt kun tuotteen kehittyminen on ollut voimakkaimmillaan. On ollut hienoa huomata miten avoimesti sekä Excel että Power BI -tuotekehitystiimit vastaavat heille esitettyihin kysymyksiin ja haasteisiin. Asiakkaillemme on ollut paljon etua siitä, että tiedämme Microsoftin suunnitelmista, vaikkemme niistä julkisesti etukäteen voikaan puhua.
Sinusta tai kollegastasi MVP?
Jos teet asiantuntijatyötä Microsoftin tuotteiden parissa, janoat tietoa ja haluat jakaa sitä, olet aktiivinen etkä pelkää ”ylimääräistä” mutta äärimmäisen kiinnostavaa puuhaa ja haluat verkostoitua maailmanluokan asiantuntijoiden kanssa, suosittelen lämpimästi jatkamaan ja hakeutumaan entistä näkyvämpiin asiantuntijatehtäviin! Työ ei takuulla lopu ja MVP-tunnustuksen myötä sitä tulee varmasti lisää.
Lue lisää Microsoftin MVP-sivuilta ja ehdota itseäsi tai kollegaasi, johon kuvaus sopii ja joka mielestäsi ansaitsee tunnustuksen asiantuntemuksestaan.
Jussista ja kaikista suomalaisista huippuasiantuntijoista ylpeänä sekä omasta tunnustuksesta, Onsightista ja mahtavista työkavereista kiitollisena kumarrellen!
Erityiskiitos kannustuksesta, kommenteista ja juttuideoista kaikille HExcelligentin seuraajille!
PS. Tämä juttu on julkaistu aiemmin Onsightin blogissa.