Vantaan kaupungin avoimet työpaikat visualisoituna

Vantaan kaupungin avoimet työpaikat visualisoituna

Hienoa, että kunnat ja viranomaiset avaavat entistä enemmän dataa tutkittavaksi, visualisoitavaksi ja hyödynnettäväksi! Hienoa myös, että on hri.fi:n kaltaisia palveluita, joista data löytyy ja joissa jaetaan erilaisia avoimen datan sovellutuksia.

Esimerkiksi Vantaan kaupungilla on  rajapinta, josta voi ladata kaikki kaupungin avoinna olevat työpaikat.

Tein työpaikkadatasta visualisoinnin, jonka avulla voi tutkia työpaikkoja ja niiden lukumääriä ammattialoittain joko kartalla tai luettelossa. Mukana on myös linkit työpaikkojen kuvauksiin. Data on ajan tasalla, sillä määritin sen päivittymään muutamia kertoja vuorokaudessa. Viimeisin päivitysajankohta näkyy raportin yläosassa.

Avaa raportti

Aineiston käsittely esimerkiksi Microsoftin ilmaisella Power BI Desktopilla on helppoa, sillä sen saa ladattua työstettäväksi yhdellä REST API -kutsulla. Jos olet kiinnostunut käsittelemään itse avointa dataa Power BI:llä, löydät latausohjeen tämän jutun lopusta.

[Edit 24.1.2017: Perustin uuden sivuston, johon kokoan kaikki avoimesta datasta laatimani visualisoinnit. Tervetuloa piipahtamaan Vilahduksessa.]

Tietoja datasta

Lähdedatana on Vantaan kaupungin REST-rajapinta: http://www.hri.fi/fi/dataset/vantaan-avoimet-tyopaikat-rajapinta

Data on noudettu haulla: http://gis.vantaa.fi/rest/tyopaikat/v1/kaikki

Lähdeviite aineistoon:

Lähde: Vantaan avoimet työpaikat -rajapinta.  Aineiston ylläpitäjä on Vantaan kaupungin henkilöstökeskus. Aineisto on ensimmäisen kerran ladattu Helsinki Region Infoshare -palvelusta 02.01.2017 lisenssillä Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0).

Pikaohje lataukseen (Power BI Desktop)

Voit ladata tiedot Power BI Desktop -ohjelmaan seuraavasti. Löydät lisätietoja Power BI -työkaluista esimerkiksi Power BI -sivulta.

    1. Valitse Power BI Desktopissa Home > Get Data > Web ja määritä URL-kenttään osoitteeksi http://gis.vantaa.fi/rest/tyopaikat/v1/kaikki.
    2. Valitse OK, jolloin kyselyeditori käynnistyy.
    3. Valitse esiin tulevalta Transform-välilehdeltä To Table ja hyväksy OK:lla avautuvassa ikkunassa oleva ehdotus. Mitään ei näytä tapahtuvan, mutta käytännössä tietuelista (list of records) muuntuu taulukkomuotoiseksi (table of records).
    4. Napsauta sarakeotsikon oikeaan reunaan ilmestynyttä painiketta ja valitse kaikki kentät. Poista valinta kohdasta Use original column name as prefix.painike
    5. Määritä sarakkeiden tietotyypit kunkin sarakkeen tietotyyppipainikkeen avulla.tietotyypit
    6. Vaihda halutessasi sarakeotsikot kuvaavammiksi kaksoisnapsauttamalla otsikoita.
    7. Anna lopuksi kyselylle haluamasi nimi näytön oikeassa reunassa olevan Query Setting -paneelin avulla ja lataa tiedot Power BI Desktopiin Close & Apply -komennolla.loppurutiinit
    8. Kun vielä latauksen jälkeen käyt määrittämässä x ja y -kentät longitude ja latitude -kentiksi, olet valmis visualisoimaan dataa kartalla. Valitse myös sarake, joka sisältää työpaikkojen url-osoitteet ja määritä se Web URL -osoitteeksi, jotta esimerkiksi Power BI:n taulukot ja matriisit ymmärtävät käsitellä sitä URL-osoitteena eikä pelkkänä merkkijonona. longitude

Kokeile esimerkiksi kartan luomista:

karttaSiitä se alkaa!

Katso vaikkapa seuraavaksi nauhoittamani ohjevideo seudullisen rajapinnan datan käsittelystä ja visualisoinnista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s